Pauliinan & Slavan painovoiman lait: Pää pilvissä – jalat maassa

Auringonsäteet maalaavat valkoisen puutalon seiniä, meri kimmeltää ja linnut laulavat. Ympäristöön täydellisesti istuvan rakennuksen värikkäiden ikkunalautojen keltaiset, salmiakkikuvioiset koristeet antavat pienen vinkin asukkaista. Valkoinen talo on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpien sirkustaiteilijoiden oma koti.

– Olimme Japanissa esiintymässä Cirque du Soleilin kanssa vuonna 2005, kun etsimme samalla tonttia Turun seudulta. Lopulta päädyimme Kustaviin, koska halusimme muuttaa maalaisidylliin meren äärelle. Haimme suurkaupunkien vastapainoksi rauhaa ja luontoa, kertoo akrobaatti Slava Volkov, trapetsitaiteilija Pauliina Räsäsen aviomies ja työpari.

Kustavi oli pariskunnalle tuttu ympäristö tamperelaissyntyisen Pauliinan vanhempien kesämökin kautta. Tonttikaupat tehtiinkin sen enempää miettimättä.

– Kotimme on oma muunnos talopaketista, joka pystytettiin aluksi ammattivoimin ja sitten kokemuksen karttuessa itse. Puutarha on toistaiseksi suunnittelun alla ja haaveilemme kasvihuoneesta. Kallioluonto ja meri ovat kertakaikkisen ainutlaatuista, emme ole törmänneet vastaaviin muualla maailmassa.

Yrittäjyyttä, taidetta ja maanviljelyä

Taiteilijaperhe on viihtynyt Kustavissa hyvin. Byrokratia sujuu pienessä kunnassa joustavammin ja kahden lapsen kannalta on hienoa, että koululuokat ovat pieniä ja palvelut helposti saatavilla.

– On mukavaa tietää kaupan myyjän nimi ja yleisesti ottaen ihmiset maalla ovat ystävällisempiä kuin kaupungissa. Meidät on otettu vastaan hienosti. Kustavilaiset ovat myös tukeneet toimintaamme käymällä esityksissämme sekä tilaamalla meiltä ohjelmaa tapahtumiin.

Tällä hetkellä Pauliina ja Slava remontoivat yritykselleen ArtTeatrolle toimitiloja omaan kylään, vanhaan kivijalalliseen navettaan. Projekti valmistuu 2014 loppuun mennessä. ArtTeatroon on tulossa esiintymistilojen lisäksi sirkuskoulu, joka on uusi, hauska harrastusvaihtoehto seudun lapsille ja nuorille. Ajatuksissa on vetää myös kaikille avoimia tunteja, sillä sirkus sopii kuntoilumuodoksi – tai vaihtoehtoisesti trapetsilla voi keinua vaikka ylittääkseen itsensä ja omat pelkonsa. Taiteen ohella pari viljelee maata navettaa ympäröivällä tilalla, jossa on tarkoitus siirtyä tulevaisuudessa luomuviljelyyn.

– Maalla on helpompi toteuttaa itseään. Esimerkiksi Slava oppi hitsaamaan, kun vanhasta verstaasta löytyi hitsipillit. Olemme treenanneet kaikkea kukkalaatikoiden pikkunikkaroinnista puitten kaatamiseen ja talon rakentamiseen. Ja tosiaan nyt opettelemme myös metsän- ja maatilanhoitoa, kuvailee Pauliina parin ennakkoluulotonta tapaa heittäytyä asioihin.

Pariskunnan oman yrityksen suurin produktio tähän mennessä on ollut Turku 2011 -hankkeen kiitosta kerännyt Cirque Dracula -fantasiavarietee. Pauliina sekä tuotti että käsikirjoitti ihastusta herättäneen esityksen, jota esimerkiksi Helsingin Sanomien arvostelussa kutsuttiin ”mainioksi viihteeksi” ja ”kunnon spektaakkeliksi”.
– Suunnittelemme Draculan toista tuotantokautta. Cirque Dracula 2013 sisältää sekä vanhoja konkareita että uusia tähtiä ja ohjelmanumeroita, mutta tästä kerromme lisää ensi vuonna.

Kesäkylästä ympärivuotinen koti

Kustavi on Pauliinan ja Slavan mukaan kesällä todella vilkas, mutta talvisaikaan hiljaisempi, sillä monet yritykset ovat auki vain kesäsesongin.

– Palveluja kehitetään koko ajan ja mekin olemme mukana Kustavin yrittäjien matkailuhankkeessa, jossa yhdessä pohditaan kuinka sesonkia voisi pidentää.

Onneksi Kustavissa riittää raikasta ilmaa, puhdasta luontoa, saaristolaisruokaa, merta, rauhaa sekä yhä enemmän sirkusta ja kulttuuritoimintaa. Koska taiteilijapariskunta ei juhli aamun pikkutunteihin, kaupunkien yöelämää ei ole ikävä.

– Sellainen ei olisi tällä tasolla mahdollistakaan, sillä meille on ensisijaisen tärkeää pitää keho ja mieli huippukunnossa. Taiteellisesta laadusta emme tingi. Mieluummin grillaamme, uimme, kalastamme ja saunomme hyvässä seurassa keskellä kauneinta Suomea. Niin, ja koko perhe kerää intohimoisesti sieniä, sanoo Slava hymyillen.

– En ikinä muuttaisi vapaaehtoisesti Helsinkiin pikkuboksiin haistelemaan naapurien tupakansavua. Kustavista on tullut se turvallinen koti, jossa huilataan ja heitetään muun maailman huolet pois. Kun ylitämme Kaitaisten sillan ihanat maisemat, tiedämme, että nyt olemme kotona, lisää Pauliina onnellisena.

 

Slava Volkov s. 1976
- liikuntatieteen maisteri, valmistunut Yaroslavin yliopistosta
- sportakrobatian kaksinkertainen maailmanmestari
- sirkustaiteilija ja valmentaja
- esiintynyt vuodesta 2002 lähtien eri produktioissa mm. Cirque du Soleilissa
- yrittäjänä vuodesta 2008 lähtien ArtTeatrossa, jonka omistaa yhdessä vaimonsa kanssa

Pauliina Räsänen s. 1978
- 3-vuotiaan prinsessan ja prinssivauvan äiti
- valmistunut Montrealin sirkuskoulusta
- sirkustaitelija vuodesta 2002, päälajina ilma-akrobatia ja pari-akrobatia
- esiintynyt Cirque du Soleilissa vuodesta 2002 lähtien ja sen jälkeen freelancerina
- kulttuurialan yrittäjä, tuottanut ja käsikirjoittanut mm. Cirque Dracula varietee-esityksen

Kuvat: Robert Seger