Uusikaupunki lupautui neljän muun kunnan kanssa mukaan Hiilineutraalit Kunnat hankkeeseen (HINKU). Tavoitteena oli, että kaikki toimijat – kunta, yritykset ja kuntalaiset – sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikajänteellä.

Hankkeen myötä Uusikaupunki on jo nyt todistanut, että hiilipäästöjen vähentäminen on mahdollista nopeammin kuin mihin Suomi on sitoutunut. Tavoitteena on pienentää hiilidioksidipäästöjä 85 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vähennyksiin liittyi myös huomattavia eurosäästöjä.

Hankkeen kautta kaupungissa on meneillään ympäristöystävällisiä projekteja: rakenteilla olevan soijatehtaan, suunnitellun polttoaine-etanolitehtaan ja toimivan autotehtaan energiaratkaisut perustuvat uusiutuvaan energiaan. Tehtaissa tuotetaan ilmaston kannalta edullisia tuotteita, kuten biodieselin raaka-ainetta, lihaa korvaavaa kasvispohjaista elintarvikkeiden raaka-ainetta ja sähköautoja.

Hankkeen toisen vaiheen tavoitteena on kehittää ilmastomuutosta hillitseviä prosesseja, joiden avulla syntyy pysyviä toimintatapojen muutoksia – HINKU on positiivinen ikuisuusprosessi. Uudessakaupungissa kehitettyjä toimintatapoja hyödynnetään tulevaisuudessa sekä Suomessa että ulkomailla.
(Lähde: HINKU-hankkeen loppuraportti)

Lue lisää seudun kunnista: www.vakka-suomi.fi
www.kustavi.fiwww.laitila.fiwww.pyharanta.fiwww.taivassalo.fiuusikaupunki.fiwww.vehmaa.fi

www.ukipolis.fi